Nuorten SM-liigaa: Lukko aukesi päätöserässä
Julkaistu: 04.10.2015 00.00

Nuorten SM-liigaa: Lukko aukesi päätöserässä

Kiekko-Vantaan A lähti sunnuntain Lukko-otteluun alla hieno voitto sarjan kärkipäähän lukeutuvasta Bluesista.

Sarjan edetessä joukkue on alkanut päästä SM-liigavauhtiin ja ottelu eteni tasaisissa merkeissä alusta loppuun.

Maalittoman avauserän jälkeen Ville Heikkinen siirsi kotijoukkueen 1-0 johtoon ajassa 27:09 mutta Lukko kuittasi alle minuutissa ottelun tasoihin.

Päätöserässä Lukko siirtyi ylivoimalla johtoon, mutta kotijoukkue hyödynsi myös saamansa ylivoimatilanteet. Ensi Niko Mättö tasoitti ottelun ajassa 48:21 ja juuri ennen erän puoliväliä Jimi Ronkainen sinetöi voittolukemiksi 3-2.

Lukko vyörytti viimeiset viisi minuuttia voimakkaasti, mutta maalivahti Nicolas Luomen johdolla kotijoukkue onnistui säilyttämään johtonsa loppuun asti.

Seuraavaksi A kohtaa paikallisottelussa Jokerit perjantaina 9.10. klo 18:30 Tikkurilassa. Kannattaa tulla paikan päälle katsomaan jättääkö Lohi hantit käteen vierailijoille. Ottelun ensimmäisellä erätauolla jännityspillerinä Itä-Länsi eli 07 ikäluokan rankkarikisa, back to back maaottelun osa I (osa II la 17.10. Myyrmäessä ottelussa Kiekko-Vantaa vs Ilves).

Evulaiset pelaajat ja toimihenkilöt ilmaiseksi sisään seuran asuissa tai pelipaita päällä.

Pääsyliput 5 €/aikuinen ja 2 €/lapsi


Seuran uusimmat