EVU A junnujen valmentajan puheenvuoro

Lumipallo lähti vyörymään oikeaan suuntaan kauniina heinäkuisena lauantaipäivänä. Oltiin perheen kanssa kyläilemässä ja grillaamassa ihanan Kumpulaisen Hannen perheen luona. Päivää vietettiin hyvin syöden ja krokettia pelaillen. Kello alkoi olemaan sen verran paljon, että oma jälkikasvu piti saada nukkumaan. Hannen jälkikasvu sai kuitenkin ylipuhuttua minut palaamaan illanviettoon. Perhe kotiin ja paluu rikospaikalle jäähalliyhteisön parhaan äijän (Niko Plith) kyydissä. Ehkä nyt oli aika katkaista kolmen vuoden tipaton, sillä kauden aikana ei taas hirveästi ehdi juhlimaan. Ratkaisu oli oikea. Äärettömän hauska ilta, vaikka ei Hannen kanssa pärjättykään nuorisolle sananselitys-peleissä. Kello oli jo yli puolen yön ja mieli halasi kotiin nukkumaan. Näinhän siinä ei käynyt. Fiksu nuoriso sai minut ylipuhuttua Myyrmäen yöhön. Toppari ei ollut muuttunut kymmenessä vuodessa miksikään! Ihan jees, mutta nyt himaan- ajattelin. Vielä mitä, nyt lähdetään Red Onioniin, nuoriso maanitteli. Kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen minä ”Dondossa”! 44-vuotias perheenisä oli nyt väärässä paikassa. Yllättäen siellä olikin paljon lukioaikaisia luokkakavereita ja muitakin naamatuttuja. Peruskauraa, kunnes pöytään lipui tarinoimaan kolme tyylikästä nuorta miestä…

Kukko, Häykkä ja Tommi! Tämän viimeksi mainitun tunsin entuudestaan, muita en tuntenut. Nopeasti kävi selväksi, että kyseessä vahva kolmikko Evun A-junioreista. Kävi selväksi, että heiltä puuttuu päävalmentaja. Sitä asiaa ei sen enempää käsitelty, vaan kylvettiin siemen todella kovalle jutulle. EVU A-JUNIORIT ON NYT 07-JUNNUJEN KUMMIJOUKKUE. Tästä tulen kirjoittamaan myöhemmin lisää. Tällainen toiminta on ollut minun ja loistavan taitovalmentajamme Kapa Miettisen haave jo pitkään, nyt se on totta, mutta palataan siihen myöhemmin.

Kausi pyörähti käyntiin elokuun alussa, oli hauska palata yhteisön pariin. Kahvipöytäkeskusteluissa toiminnanjohtajamme leikillään kyseli minun halukkuutta lähteä vetämään A-junnuja. Pertti toki tietää työmaani nuorisokiekon parissa: 07-ikäluokassa huikean päävalmentajamme (Janne Kosonen) apuna 4-6 tapahtumaa viikossa, iltapäiväjäät 3 kertaa viikossa, Evu Hoki 1-2 kertaa viikossa ja sitten pitäisi tarinoita kirjoitella. En innostunut asiasta, kädet oli täynnä. Elokuun puolen välin tietämissä sain soiton valmennuspäälliköltämme, että voisinko käydä vetämässä A-junnujen harjoitukset, koska hänellä oli menoa. En vieläkään innostunut asiasta ja syynä vain se, että ajattelin että koppi on täynnä samanlaisia persoonia, mitä itse olin tuossa iässä. Keskenkasvuinen maailmanomistaja, joka niskoittelee kaikesta vastaan. Haluan toki aina Evun parasta, joten suostuin tuuraamaan. Aivan kauhea jännitys päällä ennen koppiin astumista!!! Nyt viedään Tsuparin poikaa pahasti. Otin nollaseiskoista ketjullisen pelaajia mukaan, koska kaukalossa oli tilaa ja meillä oli kummijoukkue-diili tai sitten vain lieventääkseni omaa paniikkia…

Taas kerran totuus oli tarua ihmeellisempää! Kopin ovi auki ja esittely joukkueelle. Täytyy kyllä rehellisesti sanoa, että nyt oli koppi fiksuja nuoria jätkiä täynnä, teki todella ison vaikutuksen. Legendaarisen Takalan Jarkon poika tulee heti iskemään ylävitoset ja saippuaolkapää Kake Manner huutaa, että ”rupee meiän koutsiksi”. Tuntui aika sairaan hyvältä. Paljon parjattu nuoriso ei tässä kohtaan pitänyt lainkaan paikkaansa! Jos vertaan omaan aikaani, niin eteenpäin on menty. Huippujätkiä! Treenien jälkeen tekstari Karviselle: ”Mä vedän seuraavatkin treenit!”. Halusin katsoa toimiiko homma jatkossakin. Siitä viikko ja nimi sopimuspaperiin! Tuskin oli muste kuivunut, kun astuin A:n koppiin ja ilmoitin asian joukkueelle. Jengi antoi aplodit, silloin tiesin, että nyt ollaan oikeassa paikassa. Oli aika pitää joukkueelle virallinen esittely itsestäni, alkoi jotenkin näin: ”Olen Tsuparin Jaska, kaikki tuntee mut hallilla. Osa tykkää, osa ei välitä ja varmaan pieni osa haluaisi vetää turpaan hallin takana. Tavallaan sellaista lätkää toivon teidän pelaavankin, kuitenkin jäähytöntä, mutta taiteilijoilla pitää olla vapauksia!”. Sen verran oiotaan huhuja, että valmentajasopimukseen oli kirjattu, että kahteen ensimmäiseen treenipeliin en pääse, koska olen 07-junnujen turnauksessa. Kyse ei todellakaan ole välinpitämättömyydestä! Tää on niin mun jengi, että ajaa kaiken muun ohi!!!!

Millainen joukkue minulla on kasassa ja mikä minun roolini on? Äärettömän taitavia jätkiä, jokainen on varmaan parempi mitä minä olen koskaan ollut. Laji on niin paljon muuttunut. Myrtsin hallilla eniten arvostamani valmentaja on ”Fagu” Fagerström. Kuitenkin jos hänen tyyliään rupeaisin kopioimaan (en tietenkään samaan pystyisi), huomaisin aika nopeasti olevani yksin askissa. Nämä jätkät haluaa pelata ja nauttia tästä hienosta lajista, kovaa treenaamisen aika on ohi! Aika vaikeata heitä on ruveta opettamaan, ehkä se tärkein homma on tuolla fiilispuolella. Alku on ollut lennokas, on ollut hauskaa ja molemmat pelit on voitettu. Kuherruskuukausi on päällä. Satavarmasti vaikeita hetkiä on edessä, marraskuun sateiset ja pimeät illat, eikä Dondossa ole käynyt flaksi hetkeen, silloin pitää nostaa tunnelmaa. Näin aluksi on laitettu rakenteita kuntoon, treeneistä ja peleistä poisjääminen on tehty vaikeammaksi. Eivät he minua varten pelaa, vaan toisilleen. Sakkokenraalikin on nimetty.

On vielä sanottava: jokainen voitettu ottelu on pelaajien ansiota! Heidän henkilökohtaisen taitotasonsa ja miksei myös heitä nuorempana valmentaneiden valmentajien ansiota, minulla ei ole niihin osaa eikä arpaa. Mutta jokaisesta tappiosta kannan vastuun (ellei sitten vastustaja oikeasti ole paljon edellä), silloin jotain on mennyt pieleen. Ei ole kuin hävittävää, tunnen jo tikarien kärjet selässäni. Näiden jätkien takia olen kaikkeen valmis!!!!!

-tsupari-

j.k. Tapahtui viime treeneissä: Eräs kovimmista taistelijoistani Nipa liukui jäällä viereeni ja sanoi: ”En ole koskaan nähnyt sun vetävän…” Tiihosen juuri ajama jää, Pamassa uudet erkat ja tyhjä maali edessä. Pari kiekkoa haltuun ja mun mielestä ihan laatuskodet. Menihän ne yli ja ohi, olin tyytyväinen. Katsoin Nipaa, hän ei sanonut sanaakaan vaan jatkoi matkaansa… Ei ilmeisesti vakuuttanut.