Kausi 2021 - 2022 on täydessä vauhdissa
Julkaistu: 09.10.2021 00.00

Kausi 2021 - 2022 on täydessä vauhdissa

Syksy on edennyt vauhdilla ja kohta on pitkään odotetun Leijonaliigan aika.

Syksyyn on kuulunut jääharjoituksia sekä muutamia ohjeisharjoituksia. Halliremontin takia olemme viettäneet melko paljon aikaa "vieraissa", mutta onneksi kohta pääsemme taas nauttimaan treenit ja pelit omassa Myyrmäen kotiluolassa!


Leiripäivän vietimme kauden alkuvaiheessa hienoissa Hockey Basen tiloissa Vantaalla. Kuuden tunnin aikana ehdimme treenata paljon laukauksia sisäharjoittelualueella, juosta temppuratoja ja pelata paljon pienpelejä jäällä. Pääpaino jääharjoittelussa on alkukaudesta ollut luistelutekniikassa ja vauhdissa. Meillä on myös käynyt useampi peluri maalissa testaamassa, miltä se peli näyttää tolppien välistä katsottuna.




Olemme pelanneet myös useita harjoitusotteluita lähialueiden seuroja vastaan. Otteluiden paras anti on ollut tietenkin itse pelaaminen, mutta kentällä voi havaita jo selkeästi joukkuepelaamisen alkeita! Pelejä on voitettu ja hävitty, mutta mikä tärkeintä, onnistumisia ja iloisia kasvoja nähdään ihan joka pelissä!

Syyslomaviikolla päästään pelaamaan ensimmäiset ihkaoikeat Leijonaliigan ottelut. Aloitamme vieraspelillä lauantaina 23.10. Keravalla, kun käymme KJT:n vieraina. Kotipeli on vuorossa sunnuntaina 24.10., jolloin vastaan tulee Viikingit Helsingistä.

Striimaamme kaikki ottelumme suorana lähetyksenä Solidsport.comin kautta. Aloita seuraaminen vaikka kotisohvalta, tässä tuoreimmat ottelutallenteemme Kiekko-Vantaan U9-joukkuetta vastaan: http://solidsport.com/evu-u08-2020/watch/evu-c-kie... sekä http://solidsport.com/evu-u08-2020/watch/evu-p-kie....

Ja hei - hallillekin pääsee nyt katsomaan pelejä ihan livenä! Kurkkaa kalenterista peliaikataulumme ja piipahda moikkaamassa ja kannustamassa!

Seuran uusimmat