U17 Kevät käynnissä
Julkaistu: 11.01.2022 00.00

U17 Kevät käynnissä

U17 joukkue on palannut joululomilta ja välipäivien höntsäjäiltä jälleen normaaliin päiväjärjestykseen. On pidetty joukkuepalaverit ja vanhempainkokoukset, on käyty valokuvissa (paitsi että siitähän taisin mainita jo viimekirjoituksessa) ja kevään sarjakauden ensimmäiset pelitkin on jo pelattu.

Normaali päiväjärjestys on keväällä hieman erilainen kun syksyllä: viikko-ohjelmaan on toimihenkilöille tullut yksi tapahtuma lisää uuden jäävuoron myötä. Tästä kiitos yhteistyöstä Kurran suuntaan. Pojat edelleenkin treenaavat normaaliin tapaan kolme kertaa viikossa, mutta yksi lisätreenivuoro mahdollistaa sen, että molemmat peliryhmät (ylempi ja alempi) pystyvät treenaamaan kerran viikossa pelkästään omalla porukalla. Erona syksyyn on myös se, että kunhan koronarajoituksista toivutaan, pääsevät halukkaat kehonhallintaan ja -huoltoon keskittyvään erityisoheistreeniin kerran viikossa.

Kuten kuvasta on nähtävissä oli joukkuepalaverissa innostus katossa, kun näitä asioita käytiin poikien kanssa läpi :-) (okei kuvan ottohetkellä ei ollut palaverin virallinen osuus vielä alkanut).

Männäviikonloppuna pelattiin jo ensimmäiset sarjapelitkin kevätkauden osalta. Molemmat ryhmät kävivät koillisen suunnalla reissussa. Ylempi haki voiton (8-4) Pelicansista ja alempi maali-iloitteli (9-9) tasurin Kookoon kanssa. Mielenkiintoista oli huomata, että yhteensä 21 pelaajaa 33:sta läsnäolleesta pääsi näissä kahdessa pelissä pisteille. Lisäksi ylemmän pelissä kaikki maalit teki eri pelaaja. Vastuunkantoa maalinteosta löytyy siis isolta rintamalta.

Tästä on hyvä jatkaa kevättä eteenpäin. Toivottavasti hallit pysyvät auki ja saadaan pelata normaali kevät.

PS: Yksi lisätapahtuma viikkoon on ilmeisesti laukaissut sen, että valmentajatkin välillä tuovat luistimiaan teroitukseen. Mutta hyvin kohteliaasti he huoltoa pyrkivät lähestymään :-).

Seuran uusimmat