EVU kiittää Sinua - tammikuu 2020
3.2.2020 16:06 Uutiset / Pääsivusto

EVU kiittää Sinua - Eeva Pihlström

EVU ja seuran yhteistyökumppani Wanda´s Kitchen & Lounge aloittivat vuoden alussa EVU kiittää sinua -kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on kiittää seuratoimijoita kauden aikana ja korostaa vapaaehtoistyön ja yhteisöllisyyden merkitystä sekä arvostaa seuratyötä, jota tehdään lasten ja nuorten harrastamisen eteen.

EVU on kasvattiseura, jonka laadukas juniorityö pohjautuu pitkälti vapaaehtoisten ihmisten tekemään työhön, jotka toimivat arjessa joukkueiden ja muiden seuran toimintojen parissa. Vapaaehtoisten rooli lasten ja nuorten harrastustoiminnassa ja innostuksen kipinän sytyttämisessä liikuntaa ja urheilua kohtaan on merkittävä, sillä harrastuksissa vietetään parhaimmillaan useita tunteja viikossa.

Tammikuun EVU kiittää sinua -tunnustuksella palkittava seuratoimija on Eeva Pihlström.

"Eeva auttaa aina kaikessa. Eeva on toiminut vapaaehtoisena todella kauan ja ollut suuri opastaja ja auttaja vuosien varrella. Iso arvostus."

Kampanjan arvoina ovat arvostus, innostus, merkityksellisyys ja yhteistyö.




   
Lisää uutisia
Etelä-Vantaan Urheilijat ry
«  Heinäkuu   »
Kategoriat