EVU kiittää Sinua - huhtikuu 2020
Julkaistu: 15.05.2020 00.00

EVU kiittää Sinua - huhtikuu 2020

EVU ja seuran yhteistyökumppani Wanda´s Kitchen & Lounge aloittivat vuoden alussa EVU kiittää sinua -kampanjan. Kampanjan tarkoituksena on kiittää seuratoimijoita kauden aikana ja korostaa vapaaehtoistyön ja yhteisöllisyyden merkitystä sekä arvostaa seuratyötä, jota tehdään lasten ja nuorten harrastamisen eteen.

EVU on kasvattiseura, jonka laadukas juniorityö pohjautuu pitkälti vapaaehtoisten ihmisten tekemään työhön, jotka toimivat arjessa joukkueiden ja muiden seuran toimintojen parissa. Vapaaehtoisten rooli lasten ja nuorten harrastustoiminnassa ja innostuksen kipinän sytyttämisessä liikuntaa ja urheilua kohtaan on merkittävä, sillä harrastuksissa vietetään parhaimmillaan useita tunteja viikossa.

Huhtikuun EVU kiittää sinua -tunnustuksella palkittava seuratoimija on Juha Kvist. Juha toimii EVU U17-joukkueen vastuuvalmentajana.

"Valmennuksesta innostunut ja sitoutunut."

"Aito kiinnostus pelaajia kohtaan ja halu innostaa heitä ja pitää huolta. Junnun johdolla joukkueesta huokuu positiivinen tekemisen meininki. Pelaajat osallistettu hienosti mukaan yhteiseen tekemiseen."

"Juha on aktiivinen seuratoimija, joka on valmis auttamaan ja antamaan omaa osaamistaan seuran yhteiseksi hyväksi."

EVU kiittää Sinua -kampanja jatkuu taas syksyllä, joten silloin voi taas esittää henkilöitä, jotka ansaitsevat kiitoksen.

Kampanjan arvoina ovat arvostus, innostus, merkityksellisyys ja yhteistyö.

Seuran uusimmat