U17 Rakkaudesta lajiin
Julkaistu: 22.11.2021 00.00

U17 Rakkaudesta lajiin

(Klikkaamalla saa kuvan suuremmaksi. Myös suurennuslasilla kuva näkyy paremmin. Tai sitten voi mennä tulospalveluun katsomaan taulukoita :-) )

Syyskausi alkaa kääntymään ehtoopuolelle ja on aika hieman katsoa, että missä kohdassa sarjataulukkoa ollaankaan tällä hetkellä. Tietysti tärkeintä tässä hommassa ei ole pistekeskiarvo, eikä tehdyt maalit eikä mikään muukaan, mitä noissa taulukoissa lukee. Tästä huolimatta niitä on aina kiva katsoa. Siitä näkee kuitenkin senkin, että minkä joukkueen rakkaus lajiin on suurinta.

Alemman ryhmän sarja on ollut tosi tasainen. Jokainen matsi on voitu voittaa tai hävitä. Omasta luistimesta on kaikki ollut kiinni. Sarjan tasaisuutta kuvastaa hyvin, että männäviikonlopuna otetulla voitolla noustiin seiskasijalta neljänneksi.

Syyskautta alemmalla ryhmällä on jäljellä vielä kolme peliä ja sarjan kolmossija on ihan omissa näpeissä. Teoriassa on mahkut kakkoseksikin, mutta silloin kyllä tarvitaan apua muilta joukkueilta. Ja ehkä vähän auringonpilkuiltakin.

Myös ylemmän ryhmän pelit ovat olleet hyvinkin tasaisia. Hifki on ehkä ollut pienoinen yltävastaaja, mutta muiden porukoiden kanssa ollaan väännetty suht tasaisesti: tasaisemmin, kun lopputulosnumeroista voisi päätellä. Niin ja tokihan me puristettiin siltä hifkiltäkin yksi pinna. Tuo peli oli kyllä pojilta hyvännäköistä tekemistä. Eli kyllä sitä ylempikin ryhmä löytää pääsyyllisen sarjasijoitukseen ihan peilistä.

Ylemmällä ryhmällä on syyskautta jäljellä neljä peliä ja samoin kun alemmalla ryhmällä, sarjan kolmossija on ihan omissa näpeissä. Kakkossijaan tarttetaan sitten jo EPSiltä hieman apuja. Toki sitä pystytään vielä laskeutumaan taulukossa alaspäinkin, eli pidetään peili mukana loppukauden peleissä.

Männäviikonloppuna KJT:ta vastaan pelatun vieraspelin jälkeen joukkueiden huoltajat vaihtoivat pelin jälkeen muutaman sanan joukkueiden peliaikatauluista, jotka tässä iässä ovat joskus hieman haastavia. Viikonloppuna sekä meillä että KJT:lla loppui lauantaina peli klo 22 ja sunnuntaina oltiin jääkiekon parissa sitten taasen jo n klo 13. Aina näissä tilanteissa huolto yrittää muistuttaa poikia lauantai-illan syömisen tärkeydestä (vaikka kello paljon jo onkin). KJT:n huolto oli tällä kerralla mennyt astetta pidemmälle ja valmistanut pojille joukkueellisen makaronilaatikkoa lauantai-illan pelin jälkeen nautittavaksi. Hatunnosto KJT:n huollolle. Hieno osoitus rakkaudesta lajiin!

Seuran uusimmat