EVU ja Garmin innostaa liikkumaan
Julkaistu: 11.05.2022 13.53

EVU ja Garmin innostaa liikkumaan

EVU ja Garmin innostaa liikkumaan

Etelä-Vantaan Urheilijat ja Garmin aloittavat yhteistyön tavoitteena innostaa lapsia liikkumaan.

Olemme hankkineet seuralle 160kpl Garmin vivosmart 4 aktiivisuusrannekkeita. Tämän on mahdollistanut Opetus- ja kulttuuriministeriön EVUlle myöntämä seuratuki. Hanke kulkee nimellä "EVU innostaa liikkumaan ja kasvattaa seuratoimijaksi". Hankkeen yksi tavoitteista on lasten ja nuorten aktiivisuuden lisääminen. Aloitamme ensimmäisenä innostamisen seuran neljän nuorimman ikäluokan kanssa. EVUn ja Garminin kesäkingi haasteella.

Lasten ja nuorten liikkumattomuus ja perusliikuntataidot ovat heikentyneet. Moni lapsi ja nuori ei esim. pääse kyykkyyn ja kestävyyskunto on huolestuttavalla tasolla. Ulkopelit ja leikit ovat vähentyneet. Tulokset eri tutkimuksista ovat todella huolestuttavia, vain kolmasosa lapsista liikkuu suositusten mukaan eli reippaasti tai rasittavasti vähintään tunnin joka päivä. Yksi syistä on kasvava ruutuaika. Puhelimet, tv ja pelikonsolit tuovat nykypäivään haasteen. Haluamme seurana lisätä lasten liikkumista ulkona ja kannustaa perheitä liikunnalliseen elämäntapaan.

Aktiivisuusrannekkeella pyrimme hyödyntämään ulkoista motivaattoria, luomalla erilaisia haastekampanjoita. Näitä pystymme mittaamaan näillä laitteilla. Saamme myös arvokasta tietoa lasten lajin ulkopuolella tapahtuvasta liikunnasta. Toteutamme tämän anonyymisti jotta yksilölle ei tule ylimääräisiä paineita. Jokainen laite on nimetty esim. Pelaaja 1. Joten muut kuin seuran urheilutoimi eivät tiedä kuka on kuka haastesivulla.

Riittävä ja monipuolinen liikunta helpottaa ja mahdollistaa onnistumisen jääkiekossa. Lajitaitojen kehittäminen vaatii riittäviä motorisia taitoja sekä fyysisiä valmiuksia. Jääkiekossa tarvitaan urheilullisuutta -> liikkuvuutta, kestävyyttä, nopeutta ja voimaa. Kaikki liikkuminen on hyväksi ja kaiken ei tarvitse eikä pidä olla ohjattua. Leikit pihalla kavereiden kanssa ja retket perheen kanssa ovat kaikki osa tätä kokonaisuutta. Vanhemmilla on tärkeä rooli liikunnan mahdollistajina. Turvallisuutta ei edistetä estämällä lasta liikkumasta. Keinussa saa seistä ja puuhun kiipeillä. Sisällä saa hyppiä ja juosta. Sateella voi mennä pelaamaan ulos. Huomaamattamme kiellämme lapsen liikkeen turvallisuus- ja mukavuussyihin vedoten. Mennään yhdessä tekemään asioita ulos ja tutkimaan luontoa. Pelaamaan pelejä tai pyöräretkelle. Liikutaan yhdessä ja mahdollistetaan lapsille liikunnallinen elämäntapa.

Kevät terveisin,

taitovalmentaja

Tero Koskiranta

#EVU #Garmin #innostus #liikunta #vähennäruutuaikaa #yhdessä #ylösjaulos #okm #seuratuki