Juuso Leppänen on EVUn uusi taitovalmentaja
Etelä-Vantaan Urheilijat ryJulkaistu: 03.08.2022 11.06

Juuso Leppänen on EVUn uusi taitovalmentaja


EVU ry on valinnut uudeksi taitovalmentajaksi Juuso Leppäsen.


"Moikka Evulaiset,

Olen työskennellyt EVU:ssa kahden vuoden ajan vastuuvalmentajana kahdessa ikäluokassa. Valmentaminen täällä on ollut antoisaa ja erittäin motivoivaa ja siitä syystä olenkin erityisen innoissani uudesta mahdollisuudesta taitovalmentajana. On hienoa päästä kehittämään seuratoimintaa laajemmalla mittapuulla uudessa pestissä. Omalta osaltani haluan olla luomassa laadukasta ja innostavaa toimintaympäristöä, jossa unelmien tavoittelu sekä mukava harrastaminen on kaikille mahdollista. Nähdään hallilla!"

- Juuso Leppänen


"Hienoa saada Juuso kokopäiväisesti mukaan seuraamme. Juuso on tehnyt työllään ja persoonallaan hienon vaikutuksen seurayhteisöömme. Nälkä kehittää itseään ja kiinnostus kokonaisvaltaisesti lajia kohtaan, sekä jo hankitut taidot muodostavat hyvän kokonaisuuden. Tämä palkkaus vahvistaa seuran strategian toteutumista arjessa ja strategisten tavoitteiden saavuttamista. Sekä tuo uutta näkemystä seuran toimintaan."

- Toiminnanjohtaja/Urheilutoiminnanjohtaja Tero Koskiranta


Taitovalmentajan tehtävä on Suomen Jääkiekkoliiton tukema ja työtehtävä tulee kohdistumaan Jääkiekkoliiton taitovalmentajatuen painopistemääritelmän mukaisesti seuran kiekkokoulu - U12-ikävaiheeseen. Taitovalmentaja kehittää lasten jääkiekon valmennuksen laatua ja seuran harrastajarekrytointia erityisesti lapsivaiheessa. Taitovalmentajan osa työajasta kohdistuu EVUn yhteistyöseura PiTa ry/OKK ry lapsivaiheen tukemiseen. Taitovalmentaja toimii tiiviissä yhteistyössä oto-valmentajien sekä Jääkiekkoliiton Etelän alueen aluevalmentaja Sami Nuutisen kanssa.

Taitovalmentajan palkkaus nivoutuu vahvasti EVUn strategiaan 2021-2025, jonka mukaisesti haluamme olla unelmien mahdollistaja. EVU tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden tavoitella unelmiaan erinomaisessa jääkiekon kasvattajaseurassa – huipulle tähdäten tai rennosti harrastaen. Panostamme toimintamme laatuun ja lapsivaiheen rekrytointiin sekä luomme jääkiekkotoiminnalla edellytykset yksilöiden pelaajalähtöiselle kehittymiselle ja urheilijaksi kasvamiselle.

Tervetuloa Juuso EVU-perheeseen!